Kissapedot - 5. ei saa luovuttaa vaikka olis raska

"Isi, onko Sandra syönyt mitään tänää?" Sune kysyi, ravistellen isäänsä hereille. Isä oli sammunut sohvalle ja Sandra leikki yksinään barbilla keittiössä. Tyttö oli valittanut nälkää, eihän raukka edes ylettänyt jääkaappia avaamaan. Carlo tuskin edes liikahti, mutisten jotain epäselvää. Viinapullot kilisivät, kun Sune liikahti johonkin suuntaan ja ravisteli isäänsä uudelleen.
"Isä! Sandralla ja mulla on nälkä!" Hän vaati ja ravisteli isänsä jälleen. Carlo murahti jotain leivistä ja että Sune oli jo niin iso, että osaisi itsekin laittaa ruokaa. Sune huokaisi ja vilkaisi isäänsä turhautuneesti, ennen kuin totesi, ettei sais tuota ylös.

Sune katsahti keittiön suuntaan ja huomasi Sandran kirkkaansiniset silmät katsovan takaisin häneen, hän hymyili siskolleen ja tuo hymyili takaisin jatkaen barbileikkiään. Hän palasi keittiöön ja kumartui siskonsa vierelle.  
"Oliko tarhassa kivaa?" Hän tiedusteli, Sandra vain hymyili vastaukseksi ja Sune vilkaisi epäluuloisena sohvan suuntaan.
"Olitko sä edes tarhassa?" Hän tiedusteli siskoltaa hiljaisella äänellä. Isä oli unohtanut jo muutamaan otteeseen viedä Sandran tarhaan. Sune pohti olisiko hänen pitänyt ottaa hoitaakseen sekin tehtävä. Hän huokaisi Sandran pudistellessa yhä hymyillen päätään. Onneksi Sandra oli enimmäkseen hyväntuulinen ja hymyilevä lapsi.
"Katotaa onsk tuol jotai syötävää vai pitääks meijä lähtee käymää kaupas", hän tuumasi ja nosti siskonsa tuolille istumaan avaten jääkaapin oven. Valoa lukuunottamatta kaappi oli melko tyhjä. Sune huokaisi ja katsahti Sandraa uudemman kerran, miettien mitä nyt keksisi. Hän laittoi jääkaapin kiinni ja kaivoi kaapin perältä leipää. Tarkistettuaan, ettei siinä ollut hometta hän iski lapselle leipäpalan kouraan.
"Syö ny enste toi, katotaa koht jotai muuta ruokaa", hän lupasi, pörröttäen pienokaisen hiuksia ja meni sitten uudelleen isänsä luokse.
"Isä, jääkaapis ei oo mitää. Isä! Nouse ylös. Me tarttetaa ruokaa! Pakko käydä kaupassa!" Hän valitti, repien ja nykien järkälemäistä isäänsä koko hoikan kehonsa voimin.
Carlo ynähti epämääräisesti ja kaivoi lompakon housujensa taskusta.
"Tossa, käy ostaa jotai purtavaa. Ja olkaa sit hiljaa. Isä haluu nukkuu vähä, meni töissä tosi myöhään", hän mumisi epäselvästi. Sune katsahti lompakkoa ja sitten isäänsä, ennen kuin otti sen vastaan. Hän nyrpisti pientä nenäänsä ja pudisti päätään. Isä ei ollut koskaan ollut tällainen kuin äiti oli ollut elossa, mutta nykyään isä tuntui kuitenkin olevan kokoajan väsynyt ja haisevan pahalle.
"Tuu Santtu, puetaa päälle ja mennää kauppaa", hän kehotti pikkusiskoaan, joka hypähti alas tuolilta ja kiirehti hänen mukaansa, pukien päälleen niin kuin taisi.